satumetsä

Satumetsän laidalla oli portti… 
Se oli pieni portti, pienin kaikista. 
Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia. 
Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen. 
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä. 
Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki kissat, 
niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen. 
Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät. 
Se oli uusi kaunis maailma, satujen kissataivas. 
Kerran päivänä rauhaisana, portin luokse kulki kissa. 
Ei kovin vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa. 
Rauhallisena se kulki, 
kulki ikuisuuden portille 
niin pienelle portille, 
josta läpi kuljettiin vain yksin. 
Kissa istui, katsoi portista kauas. 
Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti. 
Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella. 
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs. 
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni kissa, 
se muuttui kevyeksi aivan, 
niin onnelliseksi se itsensä tunsi. 
Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi. 
Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa. 
Niin on kissani mennyt siitä portista… 
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat. 
Miksi suren, miksi itken niin paljon? 
Kissani on rauhallinen ja tyyni. 
Sen on hyvä olla. 
-tuntematon-